Matkakertomus

Kasviplanktonseuran ruskaretki – Matkakertomus

Suomen kasviplanktonseuran historian ensimmäinen ruskaretki järjestettiin Kilpisjärvellä 2.-8. syyskuuta 2012. Retkelle osallistuivat Laura, Pirkko, Reija, Sanna, Maija, Marjut, Anu ja Arja. Ohjelman mukaisesti kaikki saapuivat paikalle sunnuntaina viimeistään päivällisaikaan. Virallista ohjelmaa ei sunnuntaina majoittumisen lisäksi ollut, ja niinpä suuntasimme lähellä sijaitsevaan Retkeilykeskukseen iltajuomille.

Maanantai 3.9.2012

Maanantai valkeni melko aurinkoisena. Ohjelmassa oli ensin asemanjohtajan Antero Järvisen luento. Antero kertoi meille mm. aseman ja kylän historiasta. Opimme, että luonnontieteellinen tutkimus Kilpisjärvellä on alkanut vuonna 1946, jolloin professori (tuolloin vielä dosentti) Olavi Kalela aloitti myyrätutkimukset alueella. Aluksi tutkimusta tehtiin ns. hiirimökissä, joka oli alkujaan puistonvartija Valdemar Viikin kotitalo. Kilpisjärven biologinen asema perustettiin vuonna 1964, ja sitä on sittemmin laajennettu useaan otteeseen. Saimme tietää lisäksi, että Kilpisjärven kasvukausi on hyvin lyhyt, alle 100 vrk. Mieleenpainuva oli Anteron näyttämä valokuva juhannusaatosta vuodelta 1982, jolloin aseman pihassa oli 20 cm lunta.

Anteron luennon jälkeen pidimme vielä ”virallisen” esittelykierroksen, ja Laura kertoi joitakin yleisluontoisia asioita. Lounaan jälkeen lähdimme käymään läheisillä Siilaslammilla, ja viimeistään nyt kaikki näkivät ensimmäiset porot. Siilaslammet sijaitsevat n 500 m korkeudella merenpinnasta, eli paikallisen puurajan (600 m) alapuolella.


Ihmettelimme veden kirkkautta ja otimme vähän tuntumaa maastossa liikkumiseen. Siilaslammilta jatkoimme Tsahkaljärvelle, joka sijaitsee asemalta n. 5 km etelään. Se on tummavetinen, suhteellisen iso ja syvä järvi (pinta-ala 113 ha, maksimisyvyys 30m). Tsahkaljärvi sijaitsee aivan puurajan tuntumassa, 559 metrissä. Tsahkaljärvi on yksi Lauran tämänhetkisistä tutkimusjärvistä, ja Laura viipyikin kohteella muita pidempään mm. perustuotantoinkubointeja tehden. Muu porukka lähti läheisen luontokeskuksen ja kaupan kautta takaisin biologiselle asemalle. Vaikka ensimmäiselle päivälle oli valittu kaikkein helpoimmin saavutettavat kohteet, tuli patikointia ensimmäisenä päivänä silti noin 5 kilometriä – hyvä muistutus siitä, että aina vesinäytteenotto ei onnistu siten, että autolla hurautetaan järven- tai merenrantaan ja hypätään siitä veneeseen.

Päivällisen jälkeen pääsimme ihastelemaan ensimmäisiä levänäytteitä. Näimme paljon kultaleviä, erityisesti Mallomonas- suvun lajeja. Myös joitakin panssarileviä ja Aulacoseira- suvun lyhyitä ketjuja nähtiin. Moni oli arvellut että päivän ulkoilu veisi kaikki mehut, mutta ennakko-odotusten vastaisesti mikroskopointi-intoa riitti varsin pitkälle iltaan.

Tiistai 4.9.2012

Tiistaina pakkasimme aamiaiselta eväsleivät reppuun ja lähdimme taivaltamaan kohti Saanajärveä. Saanajärvi sijaitsee noin 4 km:n päässä lähimmältä tieltä, joten edessä oli kokopäiväretki. Sää oli huomattavasti edellispäivää pilvisempi, ja kevyttä sadettakin saatiin pitkin päivää. Saanajärvellä on kuitenkin Metsähallituksen ylläpitämä päivätupa, joten eväät syötiin kuivassa ja lämpimässä. Myös Saanajärvellä Laura puuhasteli omien tutkimustensa parissa ja muut hoitivat kasviplanktonnäytteenoton. Saanajärveltä kotiuduttiin asemalle päivälliseen mennessä. Päivällisen jälkeen Laura piti pienen luennon arktisten järvien kasviplanktonyhteisöistä. Lauran luennolla kuultiin mm. miten huomattava voi olla lajiston vuosien välinen vaihtelu, ja että vaikka kultalevät useimmiten ovat vallitseva leväryhmä, näin ei kuitenkaan ole kaikissa arktisissa järvissä. Luennon jälkeen ohjelmassa oli mikroskopointia. Saanajärven näytteestä löytyi runsaslukuisena mm. Stigochloeaa sekä Cyclotella-suvun lajeja. Elävien ja osin eksoottisten näytteiden mikroskopointi oli innostavaa puuhaa, ja sitä jatkettiin kunnes päivän kruunasivat rantasaunan löylyt.

Keskiviikko 5.9.2012

Päivä alkoi hiukan kaoottisella äkkilähdöllä kohti venerantaa – lapissa eivät nuo aikataulut ole niin justiinsa. Ehdimme ja mahduimme kaikki kuitenkin venekyytiin, joka vei meidät Kilpisjärven vastarannalle, Koltalahteen. Sieltä patikoimme virren veisuun säestyksellä kohti Kolmen valtakunnan rajaa. Rajapyykillä teimme kukin pikaisia ulkomaanmatkoja Ruotsiin ja Norjaan. Anu ja Pirkko palasivat venekyydillä takaisin asemalle, me muut lähdimme patikkaretkelle Mallan luonnonpuiston halki. Alkumatkasta poikkesimme Kuohkimajärven tuvalle nauttimaan eväitä. Tänään ohjelmassa ei ollut lainkaan näytteenottoa. Mallan luonnonpuistossa näytteenotto on luvanvaraista puuhaa, ja koska puiston ulkopuolellakin tutkittavaa riittää, ei tutkimuslupien hakeminen tuntunut mielekkäältä. Tämä päivä oli kuin varkain patikkamatkaltaan pisin, ja monen mielestä myös raskain. Käveltävää tuli yhteensä noin 15 km, josta varsinkin alkumatka oli pitkälti nousua. Tunturikoivikon yläpuolelle päästyämme maisemat kuitenkin palkitsivat kaiken kiipeämisen tuskan. Reitti oli osittain varsin vetinen, ja parissa kohdassa Arja oli vähällä tehdä hyvää bisnestä kumisaappaita vuokraamalla. Reitin varrella levähdimme Kitsiputouksella ja näimme paljon sodanaikaista jäämistöä, kuten vanhoja korsuja. Porojakin luonnonpuistossa näkyi, vaikka ne eivät oikeastaan saisi siellä olla.

Ehdimme taas asemalle päivällisaikaan, ja syömisen jälkeen Anu kertoi omasta työstään biotaiteilijana. Anun upeat työt, mm. lumileviin ja vesikirppuihin liittyen, toivat aivan uutta näkökulmaa vedenalaiseen maailmaan. Anun esityksen jälkeen jatkoimme taas mikroskopointia edellispäivinä kerättyjen näytteiden osalta.

Torstai 6.9.2012

Torstaina ohjelmassa oli retki Norjaan. Alun perin vaihtoehtoina oli joko kaupunkiretki Tromssaan, tai patikointi Steindalen-jäätikölle. Edellispäivien kävely tuntui vielä kaikkien jaloissa ja kun sääkin oli sateinen, kallistuivat kaikki kaupunkiretken puoleen. Tromssaa kutsutaan pohjolan Pariisiksi, joten kohdevalinta ei ollut lainkaan huono. Tromssassa kävimme mm. Polaria-museossa, jossa esitellään monipuolisesti pohjoista luontoa. Shoppaillakin jotkut ehtivät. Paluumatkalla pysähdyimme ottamaan levänäytteen Jäämeren rannasta. Ilta kului tuttuun tapaan mikroskopoidessa.

Perjantai 7.9.2012

Perjantaina suuntasimme Jehkatsin rinteille, noin 5 km:n patikkamatkan päähän ja 800 metrin korkeudelle merenpinnasta. Reilusti puurajan yläpuolella olevat pienet järvet olivat koko reissun arktisin kohde, ja Lauraa lukuun ottamatta porukka lähtikin melko pian eväiden syönnin jälkeen paluumatkalle. Sää kirkastui päivän mittaan, ja Laura saikin oman paluumatkan varrelle kuvaviestin Retkun terassilta. Viesti sai loppumatkan menemään vauhdikkaasti, ja Laurakin ehti poiketa terassilla ennen päivällistä. Illalla ohjelmassa oli mikroskopoinnin lisäksi rantasauna, sekä letunpaistoa Flame Hotel Sepessä. Letunpaistossa kunnostautuivat erityisesti Maija ja Marjut, syöminen sujui hyvin kaikilta.

Elävien ja säilöttyjen näytteiden mikroskopointi peräkanaa samoilta kohteilta oli todella palkitsevaa puuhaa, ja paljasti monia levämaailman ihmeitä. Yksi tällainen oli ns. paistettu kananmuna, eli panssarilevä, joka säilöttäessä muuttui aivan tunnistamattomaksi. Useampikin ihminen tunnusti näitä ”kananmunia” joskus nähneensä, mutta kovin harva oli osannut ajatella niiden olevan dinoflagellaatteja. Vaikka seuramme kunniajäsen Liisa on kuulemma näitä osannut oikeaoppisesti määrittää, oli muodonmuutos niin huomattava ja lopputulos niin kaukana panssarilevästä, että ei sitä uskonut ennen kuin omin silmin näki. Toinen vastaan tullut kummallisuus oli poronsarvet (eli pseudopodit) kasvattanut Gymnodinium (piirroskuva löytyy Binnengewässerin XVI 3. osan sivulta 126). Lisäksi keskustelua herättivät mm. yksittäin esiintyneet Dinobryon –solut. Olivatko ne sitten D. crenulatumia vai jotain muuta, oli välillä varsin vaikeaa ratkaista.

Summa summarum, reissu oli kaikkien osallistuneiden mielestä onnistunut. Se tarjosi paitsi uusia leväelämyksiä, myös kokemuksia itsensä voittamisesta ja omien rajojen kokeilusta (18 km patikointi korkeuseroineen yhdessä päivässä ei ole mikään kevyt juttu), tilaisuuden jutella kollegojen kanssa kerrankin kaikessa rauhassa, upeita maisemia ja ehkä muutaman rakon kantapäähän. Toivottavasti tämä ei jää yhdistyksen ainoaksi leväekskursioksi – kuka järjestäisi reissun vaikka tropiikkiin?